Avainsanaan ‘vaalit’ liitetyt artikkelit

Äänestyspäivä

Julkaistu 28.10.2012 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): äänestys, Jussin jupinoita, PikaSähkeet
Avainsanat:, ,

Nyt on kansalaisvelvollisuus suoritettu ja mieli kevyt. Ihan hirveän hyvin en paikallisia ehdokkaita tunne, eli en yhtään ehdokasta. Päätin kuitenkin, että se kuka saa ääneni, tulee olla tietty minua edustava henkilö. Ensimmäiseksi selvitin paikalliset metsästävät ehdokkaat, sillä minun ehdokkaani tulee ehdottomasti metsästää ja olla aseasioissakin järkevällä polulla. OHO. Vain kaksi ehdokasta harrastaa metsästystä näillä kulmin, joten nyt meni ehdokkaat vähiin. Toinen näistä on ehdokkaista on kaiken lisäksi huomatavan iäkäs ja edustaa puoluetta, joka petti kaikki aseharrastajat ja metsästäjät 2010 uuden aselain kanssa – tiputetaan tämäkin pois vaihtoehdoista, vaikka muuten varmaan hyvä mies olisikin.

No, kun nyt on sitten poissuljettu kaikki muut ehdokkaat, niin jäljelle jäi vain ja ainoastaan yksi ehdokas! Ei kannata varmaan enempää tutustua tämän ehdokkaan ajatusmaailmaan, tai taustoihin, sillä siinä piilee suuri riski, että tämä viimeinenkin ehdokas tippuu kelvollisten äänestettävien joukosta… siis uurnalle ja ääni tälle ehdokkaalle.

Näyttää vahvasti sille, että jos kehitys jatkaa samaa rataa, ei tulevissa vaaleissa varmaan löydy kohta tuota yhtäkään ehdokasta näiltä nurkin. Oikein hirvittää mihin ollaan menossa.

Jussi

Vaalipäivän ilta

Julkaistu 22.01.2012 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): äänestys, Jussin jupinoita, ohjeet, PikaSähkeet
Avainsanat:, ,

Hop hop. Vielä on reilu kaksi tuntia aikaa käydä antamassa ääni, ellet ole sitä jo tehnyt. Tässä tiivistelmä kuinka se tapahtuu.

JPV-120122-17-11-43-AanestysJPV-120122-17-12-53-AanestysJPV-120122-17-13-16-AanestysJPV-120122-17-15-36-AanestysJPV-120122-17-15-59-AanestysJPV-120122-17-16-04-Aanestys

Jussi

Matin alamäki alkoi

Julkaistu 25.02.2009 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): täh?
Avainsanat:, , , ,

Onhan se pitkään jo hupsuja puhunut, että ei se mikään yllätys ole. Sai vaan säälipisteitä siitä Susan Kurosen…Ruususen, vai mikähän se nyt oli, ällötirkistelykirjasta. Väärinhän se kirja oli ja on edelleen – se siitä. Pääministerillä on vaan asiat karkailleet käsistä jo monesti. Populistisiin lausuntoihin ilman mitään järkiperusteita on sorruttu useita kertoja, mutta tällä kertaa populistiset ajatukset eivät kyllä päälimmäisinä olleet. Se että on absolutisti, on varmaan (?) hyvä juttu, mutta siitä se kuuppa sitten sekaisin meneekin. Elämästä sekaisin.

Pannaan verot alas -> otetaan lisää lainaa ja paljon -> nostetaan eläkeikää ja eläkeputken alarajaa jotta saadaan velat maksettua!?! HALOO. Ei ole vissiin Nurmijärvellä vielä huomattu, että hyvin harva selviää enää nykyisin 60 vuotiaksikaan terveenä työelämässä. Tuntuu henkinen oireilu alkavan nykyisin jo lukioikäisillä…

Olisikohan Nurmijärven suurmiehen aika tehdä jo jotain järkevääkin?

No, nyt Matti on kuitenkin sohinut jo niin montaa kusiaspesää, että kannatusluvut laskee varmuudella ja se lienee hyvä (sillä edellytyksellä että tilalle tulee parempi). Kukaan, ei kukaan kaipaa täillaista mallia hoitaa asioita – salassa kansalta. Salassa niiltä, jotka ovat lähettäneet edustamaan itseänsä. Tulee mieleen Paavo Väyrysen viisaat sanat vuosien takaa ”kansa äänesti väärin”.

Annan nyt ilmaisen ohjeen Matille. Ilmaisen ohjeen, joka on hintansa väärti. Ikävät ja vaikeat ratkaisut ei tunnu vastaanottajista yhtään paremmalle, jos ne on viritelty salassa! Ja Matti on tunnettu siitä että asiat tehdään salassa.

Toivon että Me äänestäjät muistamme.

poliittinen toimitus