Avainsanaan ‘salailu’ liitetyt artikkelit

Lupamaksut nousee

Julkaistu 26.02.2009 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, PikaSähkeet, täh?
Avainsanat:, , , , ,

Juuri saamamme tiedon mukaan aseen hankintaluvan hintaa nostetaan salassa. Voimassaoleva laki lupamaksuista kertoo että hankintaluvan hinta on 32€ ja sinä pysyy vähintään kuluvan vuoden loppuun saakka, mutta nyt ei sitä uskota. Nimettömänä pysyttelevä poliisimies kertoo että luvan hinta nousee hyvin pikaisesti 70€:n. Homma on hoidettu niin salassa, ettei kaikki viranomaisetkaan tätä vielä tiedä. Se milloin luvan hinta nousee, jäi vielä epäselväksi, mutta toista reittiä kuultuna kuulostaa sille että 1.3.2008 lupa maksaa 70€.

Jouni Laihon poppoo on päättänyt että kaikki tehdään harrastuksen tappamiseksi, eikä anna edes lakien olla esteenä. Mielenkiintoista on tämä malli, millä nyt mennään – asiat tehdään salassa! Miksiköhän? Mielestäni on varsin kummallista että nykyisin ei pystytä demokraattiseen avoimuuteen. Liekkö päätöksiä tekevissä henkilöissä vikaa, vai heidän tekemissään päätöksissä, kun ei uskalleta niitä etukäteen kertoa. Meinaavatkohan ne salassa ottaa sen lopun 38€ asiakkaan taskusta, ettei asiakas saisi tietää hintojen nousseen?

Eli, jos on tarve hankintaluville, niin konttorille vielä tällä viikolla. Kipin kapin.

Jussi