Avainsanaan ‘juna’ liitetyt artikkelit

Pohjolan pikajuna

Julkaistu 21.12.2009 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, PikaSähkeet
Avainsanat:, , , , ,

Talvi junassaJa taas mennään. Ollaan junassa matkalla Kajaanista alaspäin. Ohitettiin äsken Sukeva. Talvi muuttaa junamatkailun perinteiseksi talviseksi junamatkailuksi, eli ongelmia on. Myöhässä ei ihme kyllä tällä kertaa olla (vielä) ollenkaan, mutta muutoin talvi näkyy ja tuntuu. Kajaanissa opastetaulu oli niin jään peitossa, ettei aavistustakaan missä mikäkin vaunu on. Ei ole enää henkilökuntaa talvikunnossapitoon(?). Sitten kun juna saapui, ei se sattunut loppupäästään laiturin kohdalle. Vielä me junaan nousimme, vaikka ensimmäinen askelma olikin toista metriä, mutta jollain mummolla saattoi olla lieviä ongelmia – tekolonkka kun ei ihan näille askelmille ole suunniteltu. Junan ovistakin tuntui olevan vain noin 1/3 tai 1/4 enää käytössä. Muissa oli tukevasti suljettu tarrat ja ne eivät suostuneet aukeamaan.

No, nyt ollaan tukevasti ravintolavaunussa. Anni piirtelee ja minä kirjoitan. Juuri kuuluttivat että seuraavaksi Iisalmi.

Kuopiossa meillä on vaihto pikajunasta IC junaan ja siellä pitäisi sitten olla paikka leikkivaunuun. Ihan mukavaa ja mukavan huoletontahan tämä matkustustapa on. Ei tuo tuisku tunnu missään, kun on lämpimässä vaunussa, eikä edessä ole ohjauspyörä, vaan näppäimistö.

Jussi

Mainokset

Junaillaan

Julkaistu 17.12.2009 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, PikaSähkeet
Avainsanat:, , , , ,

On tämä nykyaikainen juna sitten kiva. Kertaakaan ei ole vielä kuulunut että “milloin ollaan perillä”, “joko ollaan perillä”, tai “en jaksa enää istua”. Autolla kun lähtee, niin matkan teko on rankkaa, koko perheelle. Junailun huono puoli on tietenkin lipun hinta. Yleinen käsityshän on, että julkisilla on edullista kulkea. En ole laskenut tarkkaan, mutta meidän reissu Sotkamoon ja takaisin maksaa junalla suunnilleen saman verran, kuin 4, tai 5 samaa matkaa autolla. Halvasta siinä ei ole tietoakaan.

Z-junalla Lahteen IC-junan leikkivaunussa

Matka on todella mukavaa, kun IC-junassa on leikkivaunu. Leikkivaunusta löytyy leikkikavereita, liukumäki, yms. Ulkona paukkuu pakkanen ja lapset leikkii leikkivaunussa, eikä kitinöitä ole. Tullaan muuten juuri Suonenjoelle.

Jussi

Sotkamoon

Julkaistu 01.11.2009 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, kuvia
Avainsanat:, , , , ,

Likat junassa Tytöt lähtivät juuri junalla kohti Sotkamoa. Anni tuossa autossa osoitti että yhteen ja vähennyslaskukin menee jo. Kyseli takapenkiltä että eikös 2+3 olekin 5. Kyllä on. Sitten tenttasimme etupenkiltä ja kaikki tällaiset yksinkertaiset laskut (jotka voi sormia apuna käyttäen laskea) menivät oikein. Kokeilipa kirsi vähennyslaskuakin ja sekin meni oikein.

Muutama ilta sitten likka yllätti kanssa. Taustalla pyöri BigBrother-ohjelma televisiosta. Anni osoitti näytössä olevaa kaveria ja tuumasi että “Toni”. Kaverin nimi oli Toni – mistä ihmeestä hän voi sen tietää. Kun sitä sitten ihmettelin, osoitti Anni toista kaveria ja sanoi Sampo – sekin oikein. Mitä ihmettä? Opetetaankohan noita asioita tarhassa?

KaurisVähän juttu karkailee, mutta mitäpäs sillä väliä. Karkailkoot.

Tuossa kun tytöt olin heittänyt junaan ja olin nimeltä mainitsemattomalla asemalla kotia lähdössä, oli parkkipaikalle ilmestynyt kolme kaurista(?). hetken kävelin kohti eläimiä, kunnes tajusin että onhan minulla kamerakin taskun pohjalla. Metsäänhän nuo jo ennättivät karkuun, kun kuvia pääsin ottamaan, mutta sain silti jotain.

Paria alinta kuvaa klikkaamalla saat ne aukeamaan suuremmaksi kuvaksi, joista pari ötökkää saattaa hyvällä mielikuvituksella jopa erottaakin?

PB016821

PB016822

Jussi