Avainsanaan ‘Arska’ liitetyt artikkelit

vielä pihisee

Julkaistu 24.02.2012 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, kuvia
Avainsanat:, , , , , , , , , ,

Viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä allekirjoittanut sairastui ilmeisestikin jonkin sortin influenssaan, eli lentsuun. Hieman on ollut kurkkukin kipeä, mutta pääasiassa lihakset ja nahka. Kuumetta on pitänyt tasaisen varmasti useita vuorokausia ja kroppa on tuntunut sille, kuin olisi tasaisesti ympäriinsä piesty ja nahka vielä kasikymppisellä santapaperilla läpeensä hiottu. Ihan hyvää asentoa ei ole sängystä yhtään tuntunut löytyvän. Nyt kuitenkin voin sanoa että vielä pihisee henki! Sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuntuu sille, että tauti alkaa olla selätetty vihdoin ja viimein, tai ainakin kuume on nyt voitettu.

Kun olen tässä sairasvuoteella elpynyt, on näköjään koko muukin toimitus uinunut samaa tahtia. Ryhdytäänpäs nyt asiaa paikkaamaan…

2012 19.2. siirr. Iiron ristiäiset 064-Iiro Sulo Olavi

Viime lauantaina Arska sai oikean nimensä, kun hänet kastejuhlassa ristittiin Iiro Sulo Olaviksi. Onnea Iirolle (ja koko perheelle) hienosta nimestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATällä päivämäärällä Iiron Isä Henkka, viettää syntymänsä muistopäivää, josta suuret onnittelut päivänsankarille.

Jussi

Pannaan loppuun vielä kukkia päivänsankarille.

JPV-120224-16-19-46-Tulppaanit

Mainokset

Otto 2 vuotta

Julkaistu 13.02.2012 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, PikaSähkeet
Avainsanat:, , , ,

Tänään 13. päivä helmikuuta syntymäpäiviä juhlii Otto. Synttärit ovat Otolle jo toiset. Suuret onnen toivotukset syntymäpäivien johdosta. (On muuten ihan pikkusen ärreen näkönen kakku!)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Anni, Kirsi ja Jussi

Veljekset

Julkaistu 01.01.2012 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, kuvia
Avainsanat:, , ,

Reiska ja Arska (myöh. Otto)

Nämä kuvan Smurffit ovat siis veljenpoikani Reiska ja Arska (myöh. Otto).

Jussi

Otto-poika kasvaa

Julkaistu 25.07.2010 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, kuvia
Avainsanat:, , , ,

Otto ja HenkkaOtto-poika (“Arska”) on jo melkoinen jässikkä. Syö ja kasvaa hyvin, kuten asiaan kuuluu. Loman ensimmäisellä viikolla tuli vierailtua muutama yö Oton äiskän ja iskän luona.

Otto on kyllä vähintäänkin reipas nuori mies. Hymy on herkässä ja elämän ilo kohdallaan. Mustikka ja vadelma ei vielä uusina makuina ihan maailman turvallisimmille näyttäneet, tai ainakin sen verran raju olivat irvistykset. Taitaa kuulua asiaan, kun uusia makuja kokeilee, että pieni irvistys alkuun pääsee?

Lattialla kääntyy ja pyörii kuin hyrrä ja jos jossain kauempana jotain kiinnostavaa sattuu olemaan, löytyy temppujen varastosta jo konsti millä äijä liikkuu eteenpäin melkoista kyytiä.

Anni, Päivi ja Otto

Jussi

Arskasta tuli Otto poika

Julkaistu 04.04.2010 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, PikaSähkeet
Avainsanat:, , , , ,

Eilen kokoonnuimme antamaan “Arskalle” nimeä. Kasteessa pappi antoi “Arskalle” nimeksi Otto Veeti Valtteri. Hieno nimi. Onnea Otolle hienon nimen johdosta ja myöhästyneet nimipäiväonnittelut samalla.

Otto Veeti Valtteri

Kummisetä