Petroskoin matka

Julkaistu 15.09.2011 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Uncategorized

Viime viikonvaihteessa olimme parin päivän reissulla Petroskoissa. Matka sujui tullimuodollisuudet mukaan luettuina ihan leppoisasti. Meitä matkalaisia oli vain 25 henkilöä ja bussin kuljettaja. Ylitimme rajan Värtilässä ja pian tullin jälkeen alkoivat tien reunassa olemaan puolukka-ja sienikauppiaat.
Sadettakin oli, mutta se ei suuremmin matkaa haitannut.
Yövyimme kaskustan Pohjola hotellissa.
Illalla kävimme ruokailemassa Kaukasialaisessa ravintolassa. Lauantai aamuna kiertelimme kaupungilla ja satamassa.
Satama-alue oli kunnostettu kauniiksi. Siellä oli runsaasti erilaisia taideteoksia, joita olivat lahjoittaneet ystävyyskaupungit ympäri maailmaa. Varkaudesta oli ”Ystävyyden aallot” niminen teos.
Puolilta päivin ajelimme Kontupohjaan, jossa meillä piti olla urkukonsertti hienossa musiikkitalossa.
Syystä tai toisesta urkuria sinne ei ilmestynyt.
Meillä oli oppaana Petroskoista tomittaja Armas. Häneltä saimme paljon tietoa paikallisesta historiasta.
Armas tuntui olevan fiksu kaveri, joka oli hyvin perillä maailman asioista ja tekee Karjalaiseen
artikkeleja myös Venäjän presidentin vaalikampanjasta.
Vierailimme mm. 1774 vuonna rakennetussa ortodoksi kirkossa, joka toimii nykyisin museona.
Upea hirsinen rakennus. Valtavista hirsistä tehty.
Kivatsin kosket olivat seuraavana kohteenamme. Upea luonnon nähtävyys kertakaikkiaan.
Koskien pauhujen jälkeen ajelimme hotellille, jonka jälkeen ruokailemaan Pietari Suuren ravintolaan.
Yömyssyt otimme oman hotellin baarissa.
Jorma partoineen oli venäläisten naisten mieleen, hänen ympärillään tanssiessa pyöri kymmenkunta naista partaa silitellen ja peppua pökkien. Partaa tuntuivat ikuistavan useat kamerat. Joku nyppi partaa muistokseen. Olikohan suosion syynä luulo, että siinä on ”munkki” päässyt siviiliin viriilinä miehenä…
Sunnuntai aamuna aamiaisen jälkeen olikin kotiin lähdön aika. Melkoinen matka istumalihaksille. Ennen illan hämärtymistä olimme vihdoin kotona.
Sitten ketun poikanen vielä kävi meitä olohuoneen ikkunan alla tervehtimässä omenan syönti reissullaan.

Aila ja Jorma

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s