Perjantai illan ohjelmaa

Julkaistu 04.03.2011 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, kuvia
Avainsanat:, , ,

On taas perjantai ja viikon pakollinen suoritus keskeinen osuus alkaa olla voiton puolella. Perjantaisin ollaan Annin kanssa tavattu käydä luistelukoulussa, tai siis olen toiminut kuskina ja Anni käynyt luistelukoulussa. Olin hieman paremmin varustautunut tällä kertaa, kuin aiemmin. Mukanani oli nimittäin täsmäase juuri tähän hommaan…

JPV-110304-18-32-3-Annin luistelukoulussa

Jäähallit ja monet muutkin vastaavat sisätilat ovat nimittäin valokuvauksellisessa mielessä todella haasteellisia kohteita. Vaikka ihmissilmä, tai aivot ei sitä monesti huomaakaan, ovat nämä hallit yleensä melko hämäriä ja valokuvaus näin vaikeaa. Kun kohde liikkuu, eikä ole aivan vieressäkään ja kaiken lisäksi on hämärää, ei tähän auta kuin valovoimainen lasi. Kittiputkella ei kerta kaikkiaan valovoima riitä onnistuneisiin kuviin, tai kameran herkkyyden (ISO-arvon) joutuu nostamaan niin suureksi, että kohina valtaa kuvan.

JPV-110304-18-36-5-Annin luistelukoulussa

Löysin mielestäni kelvollisen ratkaisun tähän ongelmaan Nikkorin 85mm f/1.8 lasista. Zoomi olisi tietysti mukava, mutta f/2.8:n valovoimainen lasi maksaa aivan liikaa budjetilleni ja sellainen heikompi valovoimainen minulla jo onkin, mutta sillä ei näissä olosuhteissa homma vaan onnistu.

JPV-110304-18-41-4-Annin luistelukoulussa

Tällä kertaa minulla oli katsomossa niin monta henkeä juttuseurana, ettei ennättänyt jalkautua kaukalon laidalle ollenkaan, vaan räpsin muutaman kuvan katsomon ylähyllyltä. 85/1.8 osoittautui kuitenkin jo näidenkin räpsyjen perusteella vähintäänkin hintansa arvoiseksi hankinnaksi. Kameran herkkyyden sai pitää optimaalisella alueella ja valotusajan juuri siellä missä sen pitäminen oli tarkoituksen mukaista.

JPV-110304-18-42-3-Annin luistelukoulussa

Ainoa asia mistä zoomin lisäksi joutuu tinkimään, on tietenkin syväterävyyden raju kaventuminen. Terävä alue ei ole kuin ohut kaista, mutta se ei tietenkään ole pelkästään negatiivinen ominaisuus. VR (tärinän vaimennus) tästä lasista tietenkin puuttuu, mutta kun pitää valotuksen ~/125s tai nopeampana, niin eipä ongelmia.

Jussi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s