Talvisia henkilökuvia

Julkaistu 28.12.2010 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita, kuvia
Avainsanat:, , ,

Joulun seutuna tuli näpättyä muutama (omasta mielestäni) onnistunut henkilökuva. Onnistunutta kuvissa on moni asia. 1. Niissä ei varsinaisesti poseerata, vaan kuva on napattu hetkestä. 2. Talvi ja pakkanen näkyy kuvissa. 3. Taustat ei ole ihan karmeimpia mahdollisia, vaikka voisi paljon parempiakin olla.

JPV-101223-18-40-Muotokuva  Anni. (Bokeh piirtää kivasti taustan jouluvalot palloiksi.)

JPV-101225-10-47-3-Muotokuva  Risto Kajakoski (parta jäässä).

JPV-101225-10-47-Muotokuva  Kirsi (tukka huurussa).

Ja sitten kysymys. Kun nyt noita kuvia katsoo, niin asettelussa huomaa selvän juonen, joka ei kylläkään ole ottajalla ollut tarkoituksellista kuvaushetkellä. Kaikkien yllä olevien kuvien rajaus on siis suoraan kamerasta ja kohde on kaikissa suunnilleen samalla tavalla aseteltu. Yhdessä on kuvattu hieman lähempää kohdetta, mutta kaksi on todella identtisiä. Kaikissa kolmessa kuvassa kohde on kuitenkin oikealla! Onko kyse jostain oikeakätisen ja -silmäisen jutusta, vai jostain muusta? En tiedä. Riston kuvassa on selvää että kohde on oikealla, koska rintama suunta on vasemmalle, näin sinne on ollut luonnollista antaa tilaa. Anni ja Kirsi seisovat kuitenkin suoraan kameraan, joten voisivat olla aivan yhtä hyvin vasemmallakin. Annin vasemmalla olevat bokeh-pallerot eivät tosin olisi tulleet esille mikäli asettelu olisi ollut toinen, joten jäljelle jää enää yksi kuva… Taitaa siis olla pelkkää sattumaa kun otantakin on näin pieni. Näytti vaan äkkiä veikeälle, kun kuvia katsoi päällekkäin ja tajusi niiden samankaltaisen asettelun.

Kuvat Nikon D90 + Nikkor 35mm f/1.8.

Jussi

Mainokset
kommenttia
  1. TOMPPA sanoo:

    Pittää kait jonku kommentoija. Enste aattelin, jotta sullon toinen käsi pitempi ko toinen, vaan tuskin sinä suoriltakäsin kuvaat. Oisko kysymys siitä, että valiaikaisesti maan pyörimisliikkeen kompensointi aivoissasi on pettäny vaikkapa liiallisen jouluruuan takia?

    Peikko

    • Jussi sanoo:

      Lienet viittaavan siihen, että kuvat ovat vinossa myötäpäivään? Lienee todellakin toinen käsi (oikea) toista (vasenta) lyhyempi, kun nykyään kaikki kuvat näyttävät olevan myötäpäivään kallellaan – välillä enempi, välillä vähempi.

      Pokkarilla kuvat olivat suorassa takanäytöltä kuvattaessa, mutta jostain syystä järkkärillä kuvat menee laitanaan kallelleen. Tuossa ensimmäisessä kuvassa seison vielä mäessä hieman sivuttain niin, että teoriassa mäen pitäisi kääntää miestä vastapäivään. Kaiken lisäksi kuvat tuntuvat kääntyvän viikko viikolta entistä enemmän myötäpäivään, joten kohta niiden pitäisi taas ruveta oikenemaan – tosin pystykuvat muuttuvat sitten jo vaakakuviksi.

      Suomennettuna kuvaajalla on siis korvien välissä ja ilmeisesti korvissa, missä tasapainoaisti kuulemma sijaitseee, jonkin sortin häiriöitä. Ei sinänsä yllätä.

  2. […] tuossa Talvisia henkilökuvia jutussa ihmettelin että sattui kaikki henkilöt samaan reunaan kuvaa, huomasin juuri että onhan […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s