Nuo pahat käsiaseet oli taas asialla

Julkaistu 07.07.2010 | Kirjoittanut Jussi | Kategoria(t): Jussin jupinoita
Avainsanat:, ,

Mediassa on taas kerrottu, kuina vaarallisia nuo itselataavat käsiaseet ovat taas olleet. Itselataava käsiase on surmannut kolme ihmistä nakkikioskijonossa. (Osanottoni omaisille tragedian johdosta.) Iltalehti kertoo revolverin kuvaa apuna käyttäen puoliautomaattiaseiden vaarallisuudesta. Tämä kertoo juuri tästä ammattitaidosta ja asioiden ymmärtämiskyvystä, joka asiasta vaahtoavilla pääasiassa on (revolveri ei ole puoliautomaattiase, eli itselataava). Samassa jutussa sisäministeriön pahimpia asevastaisen kamppanjan ajajia kertoo “Täyskielto vähentäisi kokonaan pois laittomat käsiaseet. Sillä tavalla se vaikuttaisi käsiaseiden määrään merkittävällä tavalla.” ! Siis täh? Täyskielto poistaisi muka kaikki laittomat aseet. Nyt taitaa olla Mika ottanut samaa yskänlääkettä kuin allekirjoittanut, alkaa nimittäin tuo ajatuksen juoksu olla ihan sen kuuloista. Itse kuvittelisin täyskiellon sattuvan nimenomaan laillisiin aseisiin ja jopa lisäävän laittomia aseta. Maailmalta saatujen kokemusten perusteella ei ainakaan ole käynyt sisäministeriön edustajan ennustamalla tavalla, vaan juuri päinvastoin.

Jenkeissä ihmettelevät oikein porukalla kuinka voi olla mahdollista, että murhasta ja muutamista muista vakavista rikoksista –90 luvulla tuomittu henkilö voi syyllistyä ihmishengen riistoon nakkikioskijonossa. (lue linkin keskustelut!) Sitä olisi syytä ihmetellä kyllä paljon lähempänäkin. Meillä elinkautisen saaneet kärsivät tuomiostaan keskimäärin 13 vuotta, joka on kyllä melko uskomaton luku. Käsittääkseni monissa sivistysmaissa elinkautinen on elinkautinen ja joissain selviää jopa 20 vuoden istumisen jälkeen, mikäli kaveri on sellainen että sen voi ehdonalaiseen laskea.

Suosittelisin sinne toimittajille ja sisäministeriöön hieman terveen järjen käyttöä ja miettimistä asioiden todellista laatua. Tappaako ne käsiaseet näitä ihmisiä, vai olisiko meillä mielenterveyspuolella ja rangaistuskäytännöissä jotain vialla? On syytä avata silmät vihdoin ja keskittyä oikeisiin ongelmiin, eikä ajaa kukkahattutätien ajatuksia harrastajien kiusaksi.

Ei voi oikeasti uskoa kuinka vähällä toiseen ihmiseen kohdistuneista rikoksista suomessa selviää. Raiskauskaan ei ole raiskaus, jos sen hoitaa nopeasti. Ikävää, mutta tämä vakava asia on meillä niin rempallaan että hävettää. Kriminaalit kulkee vapaana kaduilla ja samaan aikaan määrätään että suomessa on jokaisella oikeus 1MB/s nettiin. Haloo.

Jussi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s